maanantai, 30. toukokuu 2011

I was fine before you walked into my life

Tyhmää, että yksi ihminen voi vaikuttaa niin kovasti mielentilaan. Yritän tässä koko ajan jankuttaa itselleni, että se jätkä ei ole kiinnostunut musta. Että meidän suhteemme tulisi olemaan pelkkää seksiä, jos suostuisin. Mä tiedän, että en haluaisi sellaista. Voi, kunpa vain sydän kuuntelisi järjen ääntä. Elättelen turhaa toivoa, joka ei vielä suostu kuolemaan. Olisi niin helppoa, jos voisi vain kirjoittaa tunteet paperille ja heittää ne sitten roskiin sen paperin mukana.

En edes tiedä, haluanko sittenkään erota poikaystävästäni. Hänen hyvät piirteensä tuntuvat nyt entistä paremmilta. 

No, kyllä mä lopulta tiedän, mitä haluan. Aina se on mulle selvinnyt. 

perjantai, 27. toukokuu 2011

Saippuaoopperaa

Tämä pieni ihminen tuntee olevansa tällä hetkellä täysin hukassa. Tapasin muutama viikko sitten duunissa tosi ihanan pojan, kun tämä tuli juttelemaan minulle. Jo ensi hetkellä tunsin, että tämä voisi olla mulle ihan täydellinen paketti. "A little smalltalk, a smile and baby I was stuck", kuten Abban yksi laulaa sanoo. Emme jutelleet kuin vartin, ja silti mä tunsin ihastuneeni siihen jäbään. Sitten meni aikaa ettei nähty ja mä jo harmistuneena ajattelin sen unohtaneen mut. Koetin myös kovasti unohtaa hänet onnistumatta ollenkaan. Mutta kuinkas sattuikaan, viime lauantaina tapasimme jälleen ja hän tuli koko ajan juttelemaan mulle. Kun hän vielä pyysi mun meseä, olin täysin myyty.

Asiassa on vain kaksi "pientä" ongelmaa:

1. Hän ei halua seurustella.

2. Mä olen varattu.

Omatunto soimaa minua koko ajan, kun en osaa päättää, mitä teen. Poikaystävääni voin aina luottaa, ja hän huomioi minua jatkuvasti. Hän on kaikin puolin oikea unelma. Tämä toinen taas menee ja tulee milloin haluaa, ja voi mennä päiviä ilman mitään yhteydenottoa. Harmi vaan, että olen tunteitteni puolesta täysin kiinni hänessä. Hänen kanssaan minulla ei tule olemaan tulevaisuutta. Ajatus satuttaa mua syvästi, mutta en voi tunteilleni mitään.

Olen sopinut itseni kanssa, että jos tunteeni eivät kesän aikana muutu, on aika erota poikaystävästäni. En halua tehdä liian äkkinäisiä päätöksiä, koska tämä ihastus on kestänyt tällaisenaan vasta vähän yli viikon. Olen törmännyt tällaisiin jätkiin ennen nykyistä suhdettani, ja mun pitäisi jo tietää tämän mesettelyn olevan täyttä ajanhukkaa. Sydämeni tulee vielä särkymään ja pahasti. Mutta, silti... tällä hetkellä ajatus elämästä ilman tota tyyppiä tuntuu kauhealta.

Voi hemmetti, tämä tilanne on kuin suoraan Salatuista Elämistä!